Opiskelijatutor Kopernikus

"Mistä löytyy oppimisen ilo?"

Tätä äitikin usein pohtii tentteihin päntätessään. Mä voin kyllä auttaa. Oota, lepään eka vähän, ehkä mä nään enneunen vastauksesta.

Luulen, että kannattaa vaan päntätä. Lue eka tää sivu, ja sit teet hyvät muistiinpanot. Huomasithan sä et tos vikalla rivillä luki et "muista heittää Kopernikukselle hiirtä ja sit antaa paljon ruokaa"?

Joo joo, helppoo ku heinän teko. Kyl sä nää osaat. Voit siis keskittyä muhun.

Mä vahdin, sä kirjotat. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. 

Niin, sen lisäks et äiti on kovasti yrittänyt lukee tentteihin, osti se mulle hirveen kasan jauhelihaa tänään! Ehkä mä voisin ens kerralla kertoo vähän, et mitä Kalliossa syödään à la Kopernikus.

Nyt kyllä käsken sen nostaan pepun penkistä ja etsiin mun lemppari hiiren. Metsästytyttää.

Mau!

Paketti

Mau taas!

Tänään oli kevään ensimmäinen aurinkoinen päivä, niinpä me käytiin äitin kanssa oikein pitkällä puistoreissulla. Oli taas tutkittavaa. Kalliota, nurmikkoa, puita ja vielä vähän luntakin! Äitin kaveri oli mukana. Se otti musta kamalan paljon kuvia, oli olo kun isommallakin filmitähdellä. Toivottavasti saadaan pian niitä kuvia tännekin esiin!

Sitten ihan uuteen juttuun: äiti meni ja tilas kamalan ison paketin juttuja mulle Zooplussalta. Jännittävää, sillä eipä ole tämä kissa ennen pakettia postissa saanut, ei ainakaan niin suurta kuin tämä! Näin ison paketin sisälle olisi mahtunut ainakin kymmenen Kopernikusta. Paketti painoi niin paljon, että äiti huokaisi helpotuksesta, kun postitäti raahasi sen ihan kotiovelle asti.

Korkealla ollaan, eipä taida pakettia ihan näin päin auki saada.

Tuoksuupa erikoiselle, selvästi tunnistaa, että ulkomailta on paketti tullut! Olisko ehkä Saksasta?

Nyt on jättipaketti auki! Mitäs täällä on... Hmm, ainakin hulppean kokoinen hiekkapussi. Ihmekös kun painoikin niin paljon.

Ruokaakin, oikein mainoskissana tässä makoilen. Pitäiskö harkita mallin uraa? Tulihan tänään jo sitä kameran edessä poukkoilua harjoiteltua oikein urakalla.

Tässä se on se kaikista paras juttu. Tätä äiti hehkutti jo kun pakettia odoteltiin. Vihreä, kahiseva, ihan mun oma tunneli, jossa saa mönkiä niin paljon kun jaksaa! Ihanaa!

Taidankin heti kokeilla. Ihana oma maja. Täällä mä viihdyn! Vaanien vauhdilla toisesta päästä sisään ja toisesta ulos. Kyllä pikkukissan kelpaa.

Keväistä oloa rinnassa,

Kopernikus

Superpallo

Huh kiirettä! Äiti on ollut menossa suuntaan ja toiseen koko helmikuun. Nyt se on onneks kotona, ja tänään me pidettiin siivouspäivä. Onneksi autoin äitiä ostosten ja pyykkien kanssa, sillä siivouksen lomassa löytyi pitkään piilossa ollut aarre!

Mee sä vaan, mä otan nää täst pussista!

Luulen, että pyykit on jo valmiita. Mennään katsoon sitä aarretta!

 Tässä se on. Se pomppii, sinkoilee ja sen perässä on ihan mielettömän hauska juosta. Se on superpallo!

No otitko jo sen kuvan, saaks leikkii jo?

Nyt lähtee! En ehdi poseeraamaan, kun on näin hyvä lelu. Oli kyllä hauskat juoksentelut. Äiti heitti pallon pomppimaan, mä seurasin pää heiluen ja jahtasin palloa. Välillä se pysähtyi, ja silloin piti vähän vaania. Tarkkailla, josko se vaikka sinkoaa jonnekin, on se niin arvaamaton kapistus. Kun tuli todettua, ettei se enää liiku, nappasin pallon suuhun ja vein äidille. Ja äiti heitti uudestaan. Tälläsiä leikkejä voisin leikkiä vaikka kuinka kauan! 

Harmillisesti se pallo katosi taas. Varmaan samaan paikkaan kuin mistä se löytyikin. Joku madonreikä, mikälie. Ilmestyy varmaan uudestaan, määräämättömän ajan päästä. 

Mau Kalliosta, nähään taas pian uudestaan!

Tiluskierros

En oo vielä ihan varma mitä mieltä oon tuosta kylmästä valkoisesta, siis lumesta. Ikkunasta sitä on erityisen hauska katsella, mutta on se kyllä kylmää tassujen alla. Toisaalta taas, jäähän siitä hauskat jäljet pihaan talon muille asukeille ihmeteltäväksi.

Oli lunta tai ei, tilukset on tarkastettava. Nurkat tutkittava ja kokeiltava, josko vaikka tänään pääsisin roskakatokseen haistelemaan. Yleensä en nimittäin pääse. Äiti aina huutelee, että "ei pääse, naru loppu". Hmmph. Ihmeellinen naru kun loppuu aina samassa paikassa kesken.

Meidän piha on tällä tavalla hauskasti korkeammalla kuin katu. Aidan välistä on hyvä tarkkailla alla kulkevaa liikennettä. Ihmisiä, koiria, busseja ja ratikoita. Muita kissoja ei kyllä ole näkynyt vielä ollenkaan, mutta kissarakkaita mammoja senkin edestä. Äitikin ihmettelee, että helsinkiläiset heltyvät juttelemaan vieraille ihmisille kun mä oon mukana! Mä kyllä luulen niiden puhuvan enemmän mulle kun äidille...

Oon välillä ulkona törmännyt koiriin. Tänäänkin näin yhden. En turhaan viitsi mennä kovin lähelle, veikkaan nimittäin, että niitä rupeis pelottamaan mun läsnäolo. Enkä mä niin ilkikurinen halua olla, että raukkoja pelottelisin. Se tänpäiväinenkin tapaus näytti niin pelokkaalta, että sen isäntä oikein huuteli mulle, että kannattaa pysyä kaukana. Hyvä, että tietävät kuka on pihan valtias.

 Ylimääräistä koiraa lukuunottamatta pihassa kaikki oli paikoillaan, joten mä voin rauhallisin mielin mennä nukkumaan. 

Mau!

Minä, Kopernikus

Olen seitsenkuinen tyttökissa, Kopernikus ja asun Helsingin Kalliossa. Siitä tämä blogini nimikin tulee. Äiti sanoi, että se on vähän tylsä, mutta mun mielestä se on hyvä ja ytimekäs!

Tulin tänne kaupunkiin mutkien kautta. Navetasta, ensimmäisen kotiehdokkaan kautta nykyisten ihmisteni luo. Ensimmäinen kotini oli muuten oikein kiva, mutta siellä jo asunut kissakaveri ei oikein innostunut siitä, että mäkin olisin kutsunut sitä paikkaa kodiksi. Samaan valtakuntaan ei ilmeisesti mahdu kahta hallitsijaa.

Tälläinen olin kun tulin tänne.
Äiti sanoo, että söpö.
Musta on vähän noloo pistää vauvakuvia blogiin...

Tottahan se on, sillä ikiomassa valtakunnassa on hyvä olla. Oma ruokakuppi, omat sylit, oma kiipeilypuu, oma parveke, oma piha - mitä muuta voi pieni kaupunkilaiskissa toivoa?

Se siitä historiasta. Kerron vähän harrastuksistani. Tänään viimeksi mua kutsuttiin Pikku Hortonomiksi. Luulen, että se oli kehu. Oon meinaan viimeaikoina auttanut äitiä huonekasvien hoidossa. Kuohkeutan multaa ja harvennan lehvästöjä, äiti on varmasti onnellinen kun se aina hihkuu niin!

Kasvien hoidon lisäksi tykkään kiipeillä, raapia sohvaa (Kai sitä kuuluu raapia, onhan se niin ihanaa kangastakin. Kynnet tarttuu kuin unelma!), noutaa hiirtä, leikkiä palloradalla ja varsinkin jahdata niitä  pimeällä ilmestyviä liikkuvia tummia läikkiä seinissä ja lattiassa. Vielä en yhtäkään ole saanut kiinni, mutta uskon, että kova työ tuottaa tulosta, joten jatkan yrittämistä. Kyllä se ahkeruus palkitaan vielä...

Tottakai myös nukun. Missä vaan oikeastaan, mutta kaikista mieluiten sellaisessa korissa makuuhuoneen ikkunalaudalla. Sieltä on hyvä tarkkailla Kallion katuja. Täällä on aina jotain nähtävää. Viime aikojen jännittävin tapahtuma on kyllä ollut se, kun ilmassa on leijaillut niitä pieniä valkoisia asioita. Lumihiutaleiksi kuulemma kutsuvat. Niitä voisin tuijottaa vaikka tuntikaupalla!

Hei, nyt pitää mennä, äiti huutelee että lähdetään ulos! Jes! Kirjoittelemisiin, mau!

Kopernikus