keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tiluskierros

En oo vielä ihan varma mitä mieltä oon tuosta kylmästä valkoisesta, siis lumesta. Ikkunasta sitä on erityisen hauska katsella, mutta on se kyllä kylmää tassujen alla. Toisaalta taas, jäähän siitä hauskat jäljet pihaan talon muille asukeille ihmeteltäväksi.


Oli lunta tai ei, tilukset on tarkastettava. Nurkat tutkittava ja kokeiltava, josko vaikka tänään pääsisin roskakatokseen haistelemaan. Yleensä en nimittäin pääse. Äiti aina huutelee, että "ei pääse, naru loppu". Hmmph. Ihmeellinen naru kun loppuu aina samassa paikassa kesken.


Meidän piha on tällä tavalla hauskasti korkeammalla kuin katu. Aidan välistä on hyvä tarkkailla alla kulkevaa liikennettä. Ihmisiä, koiria, busseja ja ratikoita. Muita kissoja ei kyllä ole näkynyt vielä ollenkaan, mutta kissarakkaita mammoja senkin edestä. Äitikin ihmettelee, että helsinkiläiset heltyvät juttelemaan vieraille ihmisille kun mä oon mukana! Mä kyllä luulen niiden puhuvan enemmän mulle kun äidille...


Oon välillä ulkona törmännyt koiriin. Tänäänkin näin yhden. En turhaan viitsi mennä kovin lähelle, veikkaan nimittäin, että niitä rupeis pelottamaan mun läsnäolo. Enkä mä niin ilkikurinen halua olla, että raukkoja pelottelisin. Se tänpäiväinenkin tapaus näytti niin pelokkaalta, että sen isäntä oikein huuteli mulle, että kannattaa pysyä kaukana. Hyvä, että tietävät kuka on pihan valtias.


 Ylimääräistä koiraa lukuunottamatta pihassa kaikki oli paikoillaan, joten mä voin rauhallisin mielin mennä nukkumaan. 

Mau!




perjantai 24. tammikuuta 2014

Minä, Kopernikus

Olen seitsenkuinen tyttökissa, Kopernikus ja asun Helsingin Kalliossa. Siitä tämä blogini nimikin tulee. Äiti sanoi, että se on vähän tylsä, mutta mun mielestä se on hyvä ja ytimekäs!

Tulin tänne kaupunkiin mutkien kautta. Navetasta, ensimmäisen kotiehdokkaan kautta nykyisten ihmisteni luo. Ensimmäinen kotini oli muuten oikein kiva, mutta siellä jo asunut kissakaveri ei oikein innostunut siitä, että mäkin olisin kutsunut sitä paikkaa kodiksi. Samaan valtakuntaan ei ilmeisesti mahdu kahta hallitsijaa.

Tälläinen olin kun tulin tänne.
Äiti sanoo, että söpö.
Musta on vähän noloo pistää vauvakuvia blogiin...
Tottahan se on, sillä ikiomassa valtakunnassa on hyvä olla. Oma ruokakuppi, omat sylit, oma kiipeilypuu, oma parveke, oma piha - mitä muuta voi pieni kaupunkilaiskissa toivoa?

Se siitä historiasta. Kerron vähän harrastuksistani. Tänään viimeksi mua kutsuttiin Pikku Hortonomiksi. Luulen, että se oli kehu. Oon meinaan viimeaikoina auttanut äitiä huonekasvien hoidossa. Kuohkeutan multaa ja harvennan lehvästöjä, äiti on varmasti onnellinen kun se aina hihkuu niin!


Kasvien hoidon lisäksi tykkään kiipeillä, raapia sohvaa (Kai sitä kuuluu raapia, onhan se niin ihanaa kangastakin. Kynnet tarttuu kuin unelma!), noutaa hiirtä, leikkiä palloradalla ja varsinkin jahdata niitä  pimeällä ilmestyviä liikkuvia tummia läikkiä seinissä ja lattiassa. Vielä en yhtäkään ole saanut kiinni, mutta uskon, että kova työ tuottaa tulosta, joten jatkan yrittämistä. Kyllä se ahkeruus palkitaan vielä...



Tottakai myös nukun. Missä vaan oikeastaan, mutta kaikista mieluiten sellaisessa korissa makuuhuoneen ikkunalaudalla. Sieltä on hyvä tarkkailla Kallion katuja. Täällä on aina jotain nähtävää. Viime aikojen jännittävin tapahtuma on kyllä ollut se, kun ilmassa on leijaillut niitä pieniä valkoisia asioita. Lumihiutaleiksi kuulemma kutsuvat. Niitä voisin tuijottaa vaikka tuntikaupalla!

Hei, nyt pitää mennä, äiti huutelee että lähdetään ulos! Jes! Kirjoittelemisiin, mau!

Kopernikus